Päijät-Hämeen liikunta-, harrastus- ja virkistystilat voi avata keskiviikkona 2.2. alkaen.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 1.2.2022 päätökset, joilla kevennetään Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueen koronarajoituksia. Tiettyjen liikunta-, harrastus- ja virkistystilojen sulkemiseen velvoittanut määräys kumotaan kokonaan.

Kaikki tähän asti suljetuiksi määrätyt tilat, kuten kuntosalit, ryhmäliikuntatilat, uimahallit, tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan käytetyt tilat, saa siis avata asiakkaille ja osallistujille huomenna 2.2. Tämä siis tarkoittaa, että sali saadaan vihdoin ja viimein avattua!!

Kulkuoikeudet ovat vielä tiistaina 1.2. poissa käytöstä ja aktivoituvat vuorokauden vaihtumisen jälkeen keskiviikon 2.2. puolella.

- kannattaa kuitenkin tarkistaa mobiilisovelluksen etusivulta ennen salille tuloa, että kuntoiluaika näkyy etusivulla

- PWR Plus -kortin osalta päivämäärää ei näy, koska kortti on toistaiseksi voimassa oleva

- mikäli korttisi kulkuoikeus on päättynyt niin mobiilisovelluksen etusivulla lukee teksti: "Kuntoiluaikasi on päättynyt"

Asiakaspalvelun osalta palvelemme jatkossa arkisin klo 14 - 19 välisenä aikana ja viikonloppuisin asiakaspalvelu on suljettuna. Kulku mobiili-/kulkutunnisteella 24/7.

Iso kiitos teille asiakkaillemme tuestanne sulkutilan aikana! Sitä todella tarvittiin. =)


Terveysturvallisesti kesää kohti,

PWR:n henkilökunta