Sulku jatkuu 9.2.2022 asti. Syynä sairaaloiden suuri kuormitus ja hoitohenkilöstön vaje.

Päijät-Hämeessä tilanne jatkuu yhä vaikeana: sairaaloissa on huomattavan suuri kuormitus ja hoitohenkilöstöstä on vajetta. Tämän vuoksi täysimittainen sulkupäätös arvioidaan sairaanhoitopiirin lausunnon valossa edelleen välttämättömäksi. Uusi päätös on Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella voimassa 27.1.- 9.2.2022
​​​​​​​

"Olemme ilman muuta valmiudessa lieventämään sulkupäätöstä tai jopa kumoamaan sen välittömästi myös Päijät-Hämeen alueelta, jos epidemiatilanne ei enää edellytä päätöksen jatkamista”, kertoo Oona Mölsä. ”Tilannetta seurataan tiiviisti alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä, ja reagoimme aluehallintovirastossa nopeasti, jos tilanne muuttuu suuntaan tai toiseen. Kanta-Hämeen tilanteen tasaantuminen on merkki siitä, että rajoituksia aletaan päästä pikemmin lieventämään kuin tiukentamaan tai jatkamaan vielä pitkään. On kuitenkin huomioitava, että alueet ovat omikronmuunnoksen leviämisen suhteen eri vaiheissa.”

Aluehallintovirasto huomioi päätösten sisällössä sairaanhoitopiirin lausunnon alueen epidemiatilanteesta ja valtakunnallisen tartuntatautien torjunnan ohjauksen. Virasto määrää rajoituksia silloin, kun ne arvioidaan välttämättömiksi ja oikeasuhtaisiksi keinoiksi epidemian leviämisen hillitsemisessä. Rajoituksia puretaan tai lievennetään siinä vaiheessa, kun tiukat rajoitukset eivät ole enää välttämättömiä.

Koska tilanne on mikä on niin näillä mennään, kunnes Aluehallintovirasto toisin määrää.

Mikäli haluat, että sulkutilan aikainen ajanjakso kompensoidaan kuntosalikorttiisi niin ilmoitathan siitä sähköpostitse osoitteeseen info@pwrfitcenter.fi tai mainitset asiasta henkilökunnalle asiakaspalvelun ollessa taas avoinna.


Ystävällisin terveisin
PWR Henkilökunta

​​​​​​​Joni, Teemu, Netta, Reetta ja Mariel